Yhdistyksen vuosikokous 2016

Kolava-Kujala-Kariston omakotiyhdistys ry:n vuosikokous

Karisto kehittyy ja asukasmäärä kasvaa koko ajan. Minkälaista toimintaa ja tapahtumia alueellamme kaivataan? Kuinka huomioimme esimerkiksi alueen kasvavan teini-ikäisten joukon?
Omakotiyhdistyksessä muun muassa suunnittelemme yhteistä toimintaa alueemme asukkaille, sekä olemme yhteydessä Lahden kaupunkiin alueemme asioista. Tule mukaan vuosikokoukseen kahville, sekä samalla keskustelemaan asuinalueestamme!

Kolava-Kujala-Kariston omakotiyhdistyksen vuosikokous pidetään tiistaina 16.2.2016 klo Vuosikokous18:00, kokouspaikkana Neste Motorest Karisto. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.

Kokouksessa tarjolla kahvia, teetä sekä suolaista ja makeaa pikkupurtavaa.

Tervetuloa!

Esityslista

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen järjestäytyminen: kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien valitseminen
  3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  4. Esityslistan hyväksyminen
  5. Esitetään vuoden 2015 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
  6. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille vuodelta 2015
  7. Toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2016
  8. Päätetään jäsen- ja liittymismaksun suuruudesta vuonna 2016
  9. Päätetään toimihenkilöiden (puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja ja kirjanpitäjä) kulukorvauksista vuodelle 2016
  10. Johtokunnan puheenjohtajan valitseminen
  11. Johtokunnan jäsenten valitseminen
  12. Toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valitseminen vuodelle 2016
  13. Yhdistyksen edustajan ja varaedustajan valitseminen Lahden omakotiliiton kokouksiin
  14. Muut asiat
  15. Kokouksen päättäminen

Liittyy jäseneksi ja pääset vaikuttamaan!

140822_0910-55_DSC_6479

 

Vuoden 2015-2016 sählyvuorot alkavat 31.8.2015

Vuoden 2015-2016 sählyvuorot alkavat taas, ja ensimmäinen vuoro on naistenvuoro maanantaina 31.8.2015 klo 20-21. Miesten vuoro kestää 1,5 tuntia ja alkaa sunnuntaina 6.9.2015 klo 18:30-20:00. WP_20130902_002

Pelaamaan pääsee joka viikko maksamalla 30€/talous/vuosi, mikä tulee olla maksettuna syksyn toiseen pelikertaan mennessä. Pelivuoro on vain yhdistyksen jäsenille eli myös jäsenmaksu (10e/talous) pitää olla maksettu.

 

Tervetuloa pelaamaan!

Linturetki Linnaistensuolle 23.5.2015 klo 8:30

Nyt olisi oivallinen mahdollisuus lähteä tutustumaan pyöräillen lähialueen luonnon ihmeisiin. Lauantaina 23.5. nimittäin järjestetään koko perheen linturetki Linnaistensuolle. Retkellä asiantuntevana oppaana mukana lintuharrastaja Petri Koivisto. Kokoontuminen Ajurin- ja Karistonkadun risteyksen keräyspaperiastialle, mistä lähdemme klo 8:30.

Mukaan on hyvä varata pientä evästä ja säänmukainen vaatetus sekä mahdollisesti myös kiikarit. Paluu noin puolilta päivin. Lähdethän sinäkin mukaan!

Linnaistensuo

Linnaistensuo

Siivoustalkoot kevät 2015 – la 25.4.2015

Siivoustalkoot la 25.4.

TULE MUKAAN siivoustalkoisiin lauantaina 25.4.2014! Talkoot alkavat kello 10. Perinteiseen makkaranpaistoon voit osallistua Kymijärven rannassa olevalla Kariston Photo 20-05-2013 21 53 57laavulla klo 11.30 eteenpäin klo 13.00 asti.

Roskapusseja/siivoushanskoja saa Järvenpäässä Reelinkipolun huvimajasta, Ajurinkadun ja Karistonkadun kulmasta sekä Karistonkadun ja Ukonkivenkadun risteyksestä.  Jätteet jätetään keräyspisteisiin Kariston rantatien, Karistonkadun ja Kankaanpäänkadun varteen. Kartta alla.

Keräyspisteiden sijainnit

Keräyspisteiden sijainnit

 

Omakotiyhdistyksen tiedote 1/2015

OMAKOTIYHDISTYS TIEDOTTAA

Terveisiä Omakotiyhdistyksestä!WP_20140417_18_27_28_Pro

 Johtokunta 2015

Vuosikokouksessa helmikuussa valittiin uusi johtokunta. Puheenjohtajana toimii Tero Romakkaniemi, varapuheenjohtajana Mikael Takala, sihteerinä Kaisu Airas-Kaarela, muina jäseninä Elina Malkamäki, Nathan Gaasenbeek, Lauri Töldsepp, Tuula Nevala sekä varajäseninä Tanja Koli ja Martti Kivioja. Uudessa johtokunnassa on mukavasti edustajia eri puolelta Karistoa ja sopiva sukupuolien tasapaino.

Jäsenmaksu 2015

Jäsenmaksu on 10 € vuodessa per talous. Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille FI68 5610 1020 0196 58 käyttämällä oheisessa pankkisiirrossa olevaa viitenumeroa.

Uudet voivat liittyä jäseneksi maksamalla jäsenmaksun suoraan ja ilmoittamalla yhteystiedot jäsenmaksun yhteydessä viestikentässä (nimi, sähköposti, osoite ja puhelin) tai erikseen suoraan jäsenrekisteriä ylläpitävälle rahastonhoitajalle rahastonhoitaja@karistonoky.fi

Tiedottamiskanavat

Sähköposti: Tiedotamme pääasiassa sähköpostitse toiminnasta ja tapahtumista. Siksi tuo yhteystietojen lähettäminen on meille tärkeää.

Nettisivut: Kotisivumme ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.karistonoky.fi

Facebook: Yhdistys on perustanut Facebookiin suljetun ryhmän, jonka nimi on Kolava-Kujala-Kariston omakotiyhdistys ry. Ryhmä on suljettu ja tarkoitettu jäsenille. Laita viesti niin hyväksymme Sinutkin mukaan ryhmään.

Siivoustalkoot la 25.4.

TULE MUKAAN siivoustalkoisiin lauantaina 25.4.2014! Talkoot alkavat kello 10. Perinteiseen makkaranpaistoon voit osallistua Kymijärven rannassa olevalla Kariston laavulla klo 11.30 eteenpäin klo 13.00 asti. Roskapusseja/siivoushanskoja saa Järvenpäässä Reelinkipolun huvimajasta, Ajurinkadun ja Karistonkadun kulmasta sekä Karistonkadun ja Ukonkivenkadun risteyksestä.  Jätteet jätetään keräyspisteisiin Kariston rantatien, Karistonkadun ja Kankaanpäänkadun varteen. KATSO KARTTA alla.

Keräyspisteiden sijainnit

Keräyspisteiden sijainnit

!!

Syksyn salivuorot

Yhdistyksellä on ollut Kariston koululla salivuorot. Olemme hakeneet ensi syksyksi miesten ja naisten salivuoroja. Vuoroilla on pääosin pelattu sählyä. Pelaamaan pääsee maksamalla 30€/talous/vuosi, mikä tulee olla maksettuna syksyn toiseen pelikertaan mennessä. Pelivuoro on vain yhdistyksen jäsenille eli myös jäsenmaksu (10e/talous) pitää olla maksettu.

 Muut aktiviteetit

Aktiivinen yhdistyksemme edistää alueemme asioita ja yhteisöllisyyttä alueellamme. Tavoite on järjestää tänä vuonna mm. teatteriretki lapsiperheille ja luontoretki Linnaistensuolle. Hyvät ideat ja apua järjestämisessä otetaan vastaan!

Hyvää ja aktiivista toimintavuotta kaikille!

 

Johtokunta

Yhteystiedot:

puheenjohtaja  Tero Romakkaniemi    pj@karistonoky.fi                                                          sihteeri  Kaisu Airas-Saarela       sihteeri@karistonoky.fi

Vuosikokous 19.2.2015

Omakotiyhdistyksen vuosikokous pidetään torstaina 19.2.2015 klo 19.00 alkaen KaristonKorennonvirta Motorestilla. Tervetuloa kaikille jäsenille sekä toiminnasta kiinnostuneille! Loistava tilaisuus kuulla mitä omalla asuinalueellaan tapahtuu.
Tilaisuudessa kahvi ja pullatarjoilu!

Kanavanbulevardin ja Perhosenkadun katusuunnitelmat nähtävillä 27.11.2014 asti

Lahden Kaupungin nettisivuilla on 27.11.2014 asti Kanavanbulevardin ja Perhosenkadun katusuunnitelmat nähtävillä.

Kanavanbulevardi

http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/B7D56E50EA57359AC2256F5C0031E54E

Mahdolliset muistutukset ehdotuksista on tehtävä kirjallisesti tekniselle lautakunnalle ja toimitettava nähtävillä oloajan kuluessa asiakaspalveluun: Lahden kaupunki, Tekninen ja ympäristötoimiala, käyntiosoite Vesijärvenkatu 11 C 1. kerros, PL 126, 15141 Lahti tai sähköposti: diaari.teky@lahti.fi, tai fax: 7823279.