Meistä

Kolava-Kujala-Kariston omakotiyhdistys
toimii asuinalueemme asukkaiden puolestapuhujana sekä järjestää tapahtumia niin jäsenilleen kuin muillekin alueen asukkaille. Yhdistys on perustettu vuonna 1984. Yhdistyksen tavoitteena on edistää alueen kehitystä ja vaikuttaa alueen asukkaille tärkeisiin asioihin, kuten koulun rakentaminen ja liikenneturvallisuus. Yhdistyksen alkutaipaleella toiminnan painopiste oli Kujalan ja Kolavan alueilla, mutta sittemmin Kariston alueen kasvaessa mukaan on liittynyt yhä enemmän Kariston asukkaita, joita nykyään onkin jäsenistä selvä enemmistö.
Yhdistyksen johtokunta ottaa mielellään vastaan ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Tekijöitä ei myöskään koskaan ole liikaa, joten jos olet halukas osallistumaan toimintaan ja tapahtumien järjestämiseen, ota yhteyttä johtokunnan jäseniin.
 

 

Recent Posts

Salivuorot 2020-2021

Sähly

Asukasyhdistyksen salivuorot alkavat jälleen Kariston koululla ja
aikataulu on seuraava:


PERHEVUORO SÄHLYÄ
maanantaisin klo 19-20 (alkaen 31.8.)
 vuoro on lasten ja vanhempien yhteinen ryhmä
 soveltuu iältään noin 6 – 10 vuotiaille lapsille.
 ryhmässä ei ole ohjaaja, joten lapsella pitää aina olla
mukana vastuuaikuinen vuorolla

NAISTEN SÄHLY
maanantaisin klo 20-21 (31.8. alkaen)

LENTOPALLO NAISET JA MIEHET
sunnuntaisin klo 18 – 19:30 (6.9.alkaen)

MIESTEN SÄHLY
sunnuntaisin klo 19:30-21  (6.9. alkaen)

Ilmoittaudu sähköpostilla pj@karistonoky.fi, siinä tapauksessa
 jos olet halukas osallistumaan perhevuoroon tai
 jos et ole aiemmin ollut lainkaan mukana
salivuorotoiminnassa

Syyslukukausi on ajalla ma 31.8.- su 13.12.2020
Kevätlukukausi on ajalla to 7.1.- pe 30.4.2021

Syksyllä 2020 koulun sali on päivisin koulun muussa käytössä ja salissa
on 16 pöytää ja 31 tuolia. Se tarkoittaa, että viimeisellä vuorolla tunnin
lopuksi kalusteet tulee siirtää takaisin saliin.
Muistathan, että sairaana salivuoroille osallistuminen ei ole sallittua ja
jokaisen on myös erityisen tärkeää huolehtia hygieniasta ja muusta
turvallisuudesta vuoroilla.


 Pelaaminen maksaa koko 2020-2021 kaudelta 30 €/talous/vuosi
(tai pelkkä syys- tai kevätkausi 15 € talous)
 Osallistumismaksu tulee maksaa yhdistyksen tilille Päijät-Hämeen
Osuuspankki FI68 5610 1020 0196 58 viitenumerolla 20 2028
 Pelivuorot on tarkoitettu yhdistyksen jäsenille. Osallistumismaksun
lisäksi myös jäsenmaksu 10 €/talous tulee olla maksettu.

Lähiliikunnan iloa ja tervetuloa mukaan!

Kariston asukasyhdistys ry

  1. Kevään 2020 salivuorotoiminta on päätetty keskeyttää  Comments Off on Kevään 2020 salivuorotoiminta on päätetty keskeyttää 
  2. Retki Fazerin vierailukeskukseen ja SuperParkiin Vantaalle Comments Off on Retki Fazerin vierailukeskukseen ja SuperParkiin Vantaalle
  3. Omakotiyhdistyksen salivuorot – kausi  2018-2019 Comments Off on Omakotiyhdistyksen salivuorot – kausi  2018-2019
  4. Siivoustalkoot 5.5.2018 Comments Off on Siivoustalkoot 5.5.2018
  5. Omakotiyhdistyksen vuosikokous 2018 22.2.2018 klo 18 Comments Off on Omakotiyhdistyksen vuosikokous 2018 22.2.2018 klo 18
  6. Muistutus – Teatteriesityksien ilmoittautumiset 28.8.2017 mennessä Comments Off on Muistutus – Teatteriesityksien ilmoittautumiset 28.8.2017 mennessä
  7. Omakotiyhdistyksen salivuorot 2017-2018 Comments Off on Omakotiyhdistyksen salivuorot 2017-2018
  8. Siivoustalkoot lauantaina 22.4.2017 Comments Off on Siivoustalkoot lauantaina 22.4.2017
  9. Vuositiedote 1-2017 Comments Off on Vuositiedote 1-2017